Saveur Slow Cooker
Hauduttaminen on mun juttu
21/01/2021 22:45
Kun paketti tuli postista, oli kuin olisin saanut pitkään odotetun joululahjan. Avaaminen jännitti ja sisällä kihelmöi uutuuden odotus, nyt pääsen kokeilemaan taas jotain uutta.
Eikä sisältö pettänyt odotuksia. Joulupuuron valmistuksessa tein aloittelijan virheitä, eikä siitä tullut aivan yhtä hyvää kuin perinteisesti tehtynä, mutta ymmärsin heti oman virheeni, olin käyttänyt laitetta liian pienellä teholla. Seuraavaksi valmistamani kasvispata olikin jo sitten aivan uusissa ulottuvuuksissa. En tiedä paljonkaan parempaa makua kuin pitkään haudutettu kasvispata, erityisesti munakoiso saa oman vivahteensa ilman itkettämistä, grillaamista, tai uunia.
Haudutuspataa täytyy opetella käyttämään. Täytyy myös tietää, millä tavalla mikäkin ainesosa kypsyy. Intuitiiviselle paljon kokanneelle tämä on kokeilujen ihmemaa, vähemmän ruokaa laittaneille reseptissä pysytteleminen on hyvä valinta.
Pata helpottaa arkea ja tuo uusia ulottuvuuksia makuihin. Suosittelen!
Kokeilin myös pitkään haudutettuja keittoja. Tomaatti- ja sipulikeittoa. Keittojen vahtimiselta jäi aikaa ja haudutuspata hoiti homman moitteettomasti. Keraamisesta, paksusta padasta jonka voi nostaa suoraan pöytään vielä lisäpisteet. Tykkäsin. ?
Kokkailija55
Vantaa , Finsko
Ikä: 47
Sukupuoli: Nainen